Juhli koiranpäivänä

Koiranpäivää juhlitaan Suomessa huhtikuun lopussa. Koiranpäivä on Suomen Kennelliiton järjestämä virallinen juhlapäivä, jolloin juhlitaan ihmisen parasta ystävää. Ensimmäisen kerran päivää…

0

Koiran ja ihmisen historiasta

Koiria on käytetty ihmisten lemmikkeinä ainakin vuosisatojen – joidenkin lähteiden mukaan jopa vuosituhansien ajan. Oxfordin yliopistossa asiantuntevat tutkijat ovat ajoittaneet tämän kesyyntymisen tapahtuneen jopa 15 000 vuotta sitten. Tämä tekeekin…Jatka lukemista →

Paimenkoirat sopivat aktiivisille ihmisille

Moni haaveilee koiraa ottaessaan uskollisesta uudesta perheenjäsenestä ja uudesta ystävästä. Usein näin onkin sillä koira on ihmisen tavoin sosiaalinen laumaeläin.…

0

Eri koirarodut

Koira on suden kesy muoto, joka on jalostettu eri harrastus- ja ammattikäyttöön. Alkuaikoina koiria on käytetty vahtina sekä jätteensyöjänä, mutta…

0

Siisti koti lemmikistä huolimatta

Lemmikit ovat monessa kodissa tärkeä osa elämää ja ne ovat aitoja perheenjäseniä ihmisille. Lemmikistä on huolehdittava hyvin, ja myös eläimen…

0

Miten koiranpentu sopeutuu uuteen kotiin?

Koiranpennun sopeuttaminen uuteen kotiin alkaa oikeastaan jo pennun kasvattajan luona – ainakin, jos kasvattaja on hyvä ja asiantunteva! Pentu käy läpi elämänsä aikana useita herkkyyskausia ja jos nämä herkkyyskaudet jätetään…Jatka lukemista →

Hankkisinko löytökoiran koiratarhasta?

Jos aiot hankkia itsellesi kotikoiran, voi sekarotuinen koira olla oikein hyvä valinta. Sekarotuisilla koirilla esiintyy huomattavasti vähemmän perinnöllisiä sairauksia kuin…

0